Eläinavusteinen sosiaalinen kuntoutus

 Sosiaalisen kuntoutuksen tukipalveluna toteutettava eläinavusteinen toiminta on tavoitteellista, asiakkaan kasvua ja kehitystä tukevaa toimintaa, johon oman mausteensa tuo motivoiva talliympäristö erilaisine eläimineen. 

Kuva:Toimintaterapia Käpälämäki / Mari Anttila
Kuva:Toimintaterapia Käpälämäki / Mari Anttila

 Eläinavusteista sosiaalista kuntoutusta voidaan toteuttaa myös asiakkaan omissa toimintaympäristöissä, kuten kotona tai kaupungilla, yhdessä koulutettujen kuntoutuskoirien kanssa. Toiminta voi toteutua niin yksilö- kuin ryhmämuotoisenakin, riippuen kunkin asiakkaan tavoitteista. Tavoitteet voivat keskittyä esimerkiksi itsetunnon vahvistamiseen, vuorovaikutustaitojen harjoitteluun tai mielekkään vapaa-ajan toiminnan löytämiseen. 
 
 Sovittaessa voimme myös vierailla koululuokissa toiminnallistamassa oppitunteja, tai erilaisissa hoivakodeissa/päiväkeskuksissa aktivoimassa asiakkaita. Kuntoutuskoirien vierailut ovat olleet erittäin pidettyjä ja niiden sisältö suunnitellaan aina ennakkoon yhdessä henkilökunnan kanssa. Koulukoiratoiminnasta, jossa toimintaterapeutti ja kuntoutuskoira toimivat luokanopettajan työpareina, meillä on runsaasti kokemusta lukuvuodelta 22-23.

Kuva: Toimintaterapia Käpälämäki / Mari Anttila
Kuva: Toimintaterapia Käpälämäki / Mari Anttila

 

Toteutamme eläinavusteista sosiaalista kuntoutusta yhteistyössä kuusamolaisen Ratsutalli Runon kanssa heidän tiloissaan lähellä Kuusamon keskustaa. Turvallinen talliympäristö ja maneesi ystävällisine eläimineen mahdollistaa monipuolisen toiminnan niin tallin pihapiirissä, kuin sitä ympäröivässä luonnossakin.