Mari 

Kuva:Toimintaterapia Käpälämäki / Mari Anttila
Kuva:Toimintaterapia Käpälämäki / Mari Anttila

Olen pian nelikymppinen perheenäiti, ammatiltani toimintaterapeutti (amk) ja eläintenkouluttaja (at) ja nykyisin myös yksityisyrittäjä. Koirat ja koiraharrastus ovat olleet iso osa elämääni suunnilleen 7-vuotiaasta saakka, välillä myös aktiivisesti eri lajeissa kilpaillen, kuitenkin aina innokkaasti harrastellen. 

Kiinnostukseni eläinavusteiseen työskentelyyn heräsi työskennellessäni rekikoiraoppaana huskien kanssa erilaisten nuorisoryhmien parissa, jossa huomasin koirien terapeuttisen vaikutuksen ryhmätilanteissa. Aloin pohtimaan, että jos itse ymmärtäisin terapeuttisesta auttamistyöskentelystä enemmän, pystyisinkö auttamaan lapsia ja nuoria vielä paremmin, voisiko tällaista työtä tehdä oikeasti kuntouttavasti ja tavoitteellisesti? Nämä pohdinnat johtivat toimintaterapiaopintoihin ja kuntoutuskoirien, työparieni kouluttamiseen. Toimintaterapiassa eläin- ja luontoavusteiset menetelmät ovat parasta osaamisaluettani. Olen myös työskennellyt useamman vuoden eläinavusteisen sosiaalisen kuntoutuksen parissa, jossa tutuksi ovat tulleet niin tavoitteellinen yksilötyö, sosiaalipedagogiset eläintoimintaryhmät kuin koulukoiratoimintakin. 

Harrastan koiratouhujen lisäksi retkeilyä ja vaeltamista, sekä puuhailen hevosten kanssa. Kaikenlainen käsillä tekeminen, kuten käsityöt ja askartelu, ovat myös minulle mieluisia hommia. Luontoon on päästävä päivittäin, tai huomaan sen muuten heti omassa mielialassani. Onneksi asumme kirjaimellisesti keskellä metsää, joten sinne pääsee helposti suoraan kotiovelta :) 

  

Vaelluksella UKK-puistossa 2023
Vaelluksella UKK-puistossa 2023

Koirakamut

Halla


Seuraa kuntoutuskoirien elämää instagramissa @hallanseikkailut
Seuraa kuntoutuskoirien elämää instagramissa @hallanseikkailut

Australianpaimenkoiranarttu PAIM-E Shepmate's Evidence of Wisdom, "Halla", s. 2016

Koirat Kasvatus- ja Kuntoutustyössä ry:n soveltuvuuskoe 8/18 ja työnäyttö 5/21

Innokas ja sosiaalinen Halla on luottoparini kuntoutustyössä. Halla rakastaa työskennellä asiakkaiden kanssa ja osaa vaikuttavan valikoiman erilaisia terapiassa käytettäviä temppuja ja tehtäviä. Hallan suosikkeja ovat erilaiset etsintäleikit.

Vapaa-ajalla Halla harrastaa agilitya, rallytokoa ja satunnaisesti paimennusta, joissa kaikissa lajeissa se on myös kilpaillut. 

Zelma


Kuva:Toimintaterapia Käpälämäki / Mari Anttila
Kuva:Toimintaterapia Käpälämäki / Mari Anttila

Labradorinnoutajanarttu Zelda, "Zelma", s. 2019

Koirat Kasvatus- ja kuntoutustyössä ry:n soveltuvuuskoe 9/21 ja työnäyttö 10/21

Rauhallinen ja ystävällinen Zelma on parhaimmillaan yksilötyössä. Se rakastaa pelata erilaisia koulutuspelejä ja onkin ruoalla motivoitavissa lähes mihin vain. 

Vapaa-ajalla Zelma harrastaa agilitya sekä rallytokoa.

Tähti

Kuva:Toimintaterapia Käpälämäki / Mari Anttila
Kuva:Toimintaterapia Käpälämäki / Mari Anttila

Shetlanninlammaskoiranarttu Shadowscape's Dolce G'Della Vita, "Tähti". S. 2017

Koirat Kasvatus- ja kuntoutustyössä ry:n soveltuvuuskoe 8/19 ja työnäyttö 10/21.

Tähti on suloinen ja näppärä, erinomaisesti lasten ja nuorten yksilötyöhön soveltuva koira. Se on parhaimmillaan kaikenlaisilla tehtävä- ja puuharadoilla ja koulutuspeleissä sekä liikkumassa yhdessä asiakkaiden kanssa erilaisissa ympäristöissä. 

Tähti on ensisijaisesti tyttäreni koira, jota saan onneksi välillä lainata töihin. Tähti kilpailee agilityssa ja harrastaa rallytokoa sekä erilaisten temppujen opiskelua.


Savu

Kuva:Toimintaterapia Käpälämäki / Mari Anttila
Kuva:Toimintaterapia Käpälämäki / Mari Anttila

Monirotuinen (lapinporokoira x working kelpie) narttu Savu Amalia, s. 12/2022

Koirat Kasvatus- ja kuntoutustyössä ry:n soveltuvuuskoe 12/23

Savu Amalia on vilkas, avoin ja itsenäinen nuori koiraneiti. Se käyttää aikansa kaikenlaiseen pieneen puuhailuun, joista tärkeimpiä ovat kuntoutuskoiran työssä tarvittavat pohjataidot, sekä rallytoko, agility ja paimennus, jotka monelta osin tukevatkin toisiaan. Savu on hyvin ilmeikäs ja kekseliäs kaveri, jonka edesottamuksia on hauska seurailla varmasti tulevaisuudessa myös asiakkaiden kanssa. 

Heppakamut

Elli

Irlannincob Elli / Ratsutalli Runo
Irlannincob Elli / Ratsutalli Runo

Elli Karamelli on irlannincob-rotuinen ponikokoinen herkkä ja rauhallinen tamma. Elli toimii hienosti maasta käsin tehtävissä harjoituksissa opettaen tietoisen läsnäolon merkitystä. Ellin lempparihommiin kuuluvat myös metsäkävelyt. 

Penni


Shetlanninponi Penni/Ratsutalli Runo
Shetlanninponi Penni/Ratsutalli Runo

Penni on kiltti, mutta topakka pieni shetlanninponi. Kekseliäs, utelias ja ystävällinen. Pennin lempparihommia terapiassa ovat temppujen opettelu ja erilaiset tehtäväradat.  


Liisa


Russponi Liisa / Ratsutalli Runo
Russponi Liisa / Ratsutalli Runo

Gotlanninruss- rotuinen Liisa-poni on oikea monitaituri, jolta hoituu ihan kaikki kärryttelyhommista ja temppujen opettelusta tunti- ja kisaponina toimimiseen. Liisa on rauhallinen ja kohtelias, sellainen kympin tyttö, joka on hyvä kutakuinkin kaikessa, mitä alkaa tekemään.